Blogi

Henkilöstö – vahvuutemme

Työpanos, sana, jonka muodostaa vahva sanapari. Sanassa on voimaa, mutta vielä enemmän on voimaa sen takana henkilöstön ollessa osaavaa, motivoitunutta, innokasta ja sitoutunutta! Meillä yrityksen johto kokee asian olevan juurikin näin.

Kuljetus Tornikoski Oy on tehnyt hieman selvitystyötä siitä, mitä osaamisalueita meillä tarkalleen ottaen henkilöstön parista löytyy – niitä on paljon. Osaaminen on monipuolista ja myös kuljetusalalle merkityksellistä. Lisäksi saamme palautetta, kuten jokainen yritys tässä päivässä. Nämä hyvät palautteet, jotka liittyvät henkilöstömme ammattitaitoon ja tapaan toimia, saavat meidät onnelliseksi! 🙂

Tällä hetkellä Kuljetus Tornikoski Oy työllistää yrittäjän lisäksi 12 henkilöä.

Koko ajan muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin pystymme vastaamaan tulevaisuudessakin, sillä hankimme jatkossakin uutta tietoa sekä panostamme kehitystyöhön.

Meillä jokainen osallistuu

Meillä on tälläkin hetkellä useampi kehitysprojekti käynnissä – tulemme kertomaan joistakin niistä myöhemmin blogikirjoituksissamme. Kehitysprojekteihin osallistuu meillä jokainen työntekijä tavalla tai toisella. Kouluttautumalla sekä työyhteisössä yhdessä pohtimalla, ideoimalla ja tekemällä, varmistamme osaamisemme jatkossakin.

Tällä hetkellä yrityksessämme työskentelee 13 henkilöä, joista suurin osa toimii kuljettajina, mutta lisäksi palveluksessamme on muutama myynnin, markkinoinnin ja asiantuntijatyön ammattilainen. Meillä on useampi pitkään kuljetusalalla toiminut osaaja ja myös nuoria osaajia. Toimitusjohtajamme, yrittäjä Marko Tornikoski, on toiminut alalla 30 vuotta, joten hänen puoleensa voi kääntyä kyllä asiassa kuin asiassa, kun ollaan logistiikan äärellä.

Menneen kesän kuljetukset on ajettu, ja syksy värittää jo kauniisti arkeamme. Jotta saisitte käytännön tekemisestä ja menneen kesän tunnelmista tarkemmin kiinni, kuljettajamme Sini Liljavirta kertoo seuraavassa, aivan pian julkaistavassa blogikirjoituksessa kesän 2020 fiiliksiä, joten jääthän seuraamaan blogiamme. 👍

Mukavaa syksyä lukijoillemme! 🍂🍁

Blogiterveisin☀️
Susanne Tornikoski
henkilöstö- ja markkinointipäällikkö
Kuljetus Tornikoski Oy

Keskustele